FI EN SE

Tiedote 19.3.2018


19.03.2018
Uutiset
Stravent

Stravent toimittaa Lidlin Järvenpään logistiikkakeskuksen ilmaverhot. Stravent Biddle – tehokas ilmaverho asiakkaille, joille laatu ja energiansäästö ovat tärkeitä valintakriteerejä!

Lidl
Havainnekuva

Lahden moottoritien kupeeseen valmistuu Lidlin uusin ja Suomen kolmas jakelukeskus. Jakelukeskuksessa arvioidaan käyvän käyttöönoton jälkeen keskimäärin sata rekkaa vuorokaudessa vuoden ympäri, ja se on Lidlille valtakunnallisesti merkittävä hanke ja avainasemassa Lidlin myymäläverkoston laajenemisessa. Investointina se on merkittävä, noin 100 miljoonaa euroa. 60 000 kerrosneliömetrin kokoinen jakelukeskus tulee valmistuttuaan työllistämään noin 300 kaupan ja logistiikan ammattilaista, ja se otetaan käyttöön loppuvuonna 2018.

Järvenpään jakelukeskuksen rakentamisessa kiinnitetään erityistä huomiota ympäristöasioihin. Tavoitteena on rakentaa Pohjoismaiden ympäristöystävällisin pt-kaupan jakelukeskus ja hakea sille kestävän rakentamisen BREEAM-ympäristösertifiointia. Sertifioinnille tavoitellaan kunnianhimoista Excellent-tasoa, ja tämä on ohjannut rakennuksen suunnittelua, rakentamista ja käyttöä.

Stravent toimittaa Järvenpään logistiikkakeskukseen 18 kpl IndAC2-ilmaverhokoneita ulko- ja sisäoville. Ilmaverhokoneet asennetaan kesällä-syksyllä 2018.

Ilmaverhot kytketään ModBus-väylään ja niitä ohjataan muuttuvan ulkolämpötilan mukaan siten, että energiahäviö ulos ympäristöön minimoidaan. Biddle-ilmaverho estää kosteuden sisäänpääsyn kylmätiloihin vähentäen samalla energian karkaamista rakennuksesta, minimoi vetohaitat oven läheisyydessä ja säästää käyttökustannuksissa. Nämä ovatkin ne painavat syyt huolellisten tarkastelujen ja laskelmien perusteella, joiden vuoksi juuri Stravent Biddle-ilmaverhot valittiin.

Stravent Oy

 

18.03.2025

Meillä on ilo kertoa, että Epecolonna-jaeradiaattorin toimitukset ovat jälleen käynnistyneet. Päivitetty esite ja tehosimulointitaulukko löytyvät tuotesivuilta.

Lue lisää täältä

21.02.2025

Lyngson tarjoaa laajan valikoiman erikoisvärejä perinteisen valkoisen lisäksi, mukaan lukien NCS-värit.

13.01.2025

Lisasta on nyt saatavilla kaksi täysin uutta tehotyyppiä: 33 ja 44. Nämä uutuudet täydentävät Lisan jo valmiiksi monipuolista tuoteperhettä, tehden siitä entistä paremman valinnan kaikkiin lämmitystarpeisiin.

28.10.2024

Vaivaako kosteus? Uhkaako jäätyminen? Hallitsemattomalla kosteudella voi olla suuri vaikutus tuotteiden laatuun, energiankulutukseen sekä kokonaisvaltaiseen liiketoimintaan.

Stravent Oy
Piispantilankuja 4
02240 Espoo
(09) 4241 3630
Sisäilmayhdistys
Satanolla Oy