Yleisesti Hostikka kaipaa kotimaisiin tutkimushankkeisiin lisää kunnianhimoa. Nykyisellään pelastustoimi ei myöskään houkuttele korkeasti koulutettuja.

Palotekniikan professori Simo Hostikka on oppinut toimimaan akateemisen maailman ehdoilla. Siellä julkaistut artikkelit, tutkimus- viitteet ja valmistuneiden opiskelijoiden määrä mittaavat tutkijan arvon.

Kukaan ei osannut etukäteen arvata, millaiseen lentoon tutkimushanke ylipaineesta tulipaloissa lähtisi. Se oli ilmiö, jonka olemassaolosta tiedettiin käytännössä, mutta jota kukaan ei ollut tutkinut. Esimerkiksi Ruotsissa oli tiedetty jo vuosikausia, että palavan asunnon ylipaine saattaa aiheuttaa ongelmia sammutustilanteessa. Tutkittua näyttöä ilmiöstä ei kuitenkaan ollut. Sitten aiheesta kiinnostuttiin sekä pelastustoimen kentällä että yritysmaailmassa.

Syksyllä 2014 Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella pidettiin sammutusharjoitus, jossa tunkeuduttiin porrashuoneesta palavaan asuntoon. Harjoituksessa huomattiin, että asunnon sisäovea oli mahdotonta avata ylipaineen vuoksi. Aalto-yliopiston paloturvallisuustekniikan professori Simo Hostikka kiinnostui varsinaissuomalaisten havainnosta, ja yliopistolla aloitettiin Paineenhallinta huoneistopaloissa -tutkimushanke toukokuussa 2015. ”Halusimme varmistaa, onko ilmiö todellinen, eli toistaa turkulaisten havainnon”, Hostikka kertoo.

Tutkimuksen myötä aiheeseen saatiin myös energiatehokkaan rakennustekniikan näkökulma. Palosuojelurahaston lisäksi hieman alle 200000 euroa maksaneelle hankkeelle saatiin rahoitusta ruotsalaisyritys Hagabilta sekä Rikosseuraamusvirastolta. Mukaan tutkimuskumppaniksi lähti suomalainen ilmastointialan yritys Stravent, jota kiinnosti ilmiön rakennustekninen puoli.

”Teollisuusrahoitus käveli luokseni. Se oli positiivinen sattuma”, Hostikka naurahtaa. Turkulaisten havainto piti paikkansa. Tulipalon alkuvaiheessa ylipaine voi estää poistumisen asunnosta, jos asunnon väliovi avautuu sisäänpäin. Tutkimus vaikuttanee konkreettisesti paloturvallisuuteen: tulevassa pelastuslain asetusluonnoksessa sisäänpäin aukeavia ovia ei enää sallita rakennuksissa.

Hostikan mukaan hanke onnistui yli odotusten. Alun perin tarkoitus oli tehdä tutkimus kotimaisiin tarpeisiin, mutta pian se kiinnosti kaikkia. ”Ajattelimme, että jos menee hyvin, siitä saadaan varmaan yksi lehtiartikkeli. Nyt siitä on tullut kaksi artikkelia, kolmas on työn alla. Jos olisin arvannut, että se on tutkimusmielessä näin hedelmällinen, olisi pitänyt mitoittaa se vähän isommaksi. Siinä olisi ollut varmasti yksi väitöskirjan aihe”, Hostikka pohdiskelee.

Paloalan tutkimus ei läheskään aina ole näin sujuvaa. Rahoitus järjestyy harvoin kuin itsestään, ja aiheesta innostuvat harvoin niin pelastustoimi kuin yrityssektori. Harvemmin tutkimuksesta myöskään tulee kansainvälistä näin vähällä vaivalla.

Kunnianhimoa pelastusalalle

Hostikka on saanut tutustua akateemisen tutkimuksen reunaehtoihin Aalto-yliopistossa joulukuusta 2013, jolloin hänet valittiin paloturvallisuustekniikan professoriksi. Professuuri oli uusi, ja se perustettiin rakennustekniikan laitokselle Paloturvallisuusrahaston ja rakennusteollisuuden yritysten tuella.

Aikaisemmin Hostikka toimi tutkijana Teknologian tutkimuskeskus VTT:llä. Yliopistomaailman tutkimus ja yritysten rahoittama tutkimus eroavat toisistaan paljon. ”Aallossa akateemisen maailman vaatimukset ja odotukset määräävät enemmän, kuin ne paloturvallisuusalan odotukset, joita professuuria perustettaessa oli”, Hostikka muotoilee.

Akateemisessa maailmassa julkaistut artikkelit, tutkimusviitteet ja valmistuneiden opiskelijoiden määrä mittaavat tutkijan arvon. ”Se johtaa siihen, että minäkin optimoin omaa toimintaani niin, että saan tutkimuksista artikkeleja”, Hostikka sanoo.

Esimerkiksi VTT:llä näitä asioita ei tarvinnut juuri miettiä. Siellä voidaan tehdä tutkimuksia, joilla voi olla suuri vaikutus kotimaiseen paloturvallisuuteen, mutta joilla ei selvittäisi yliopistomaailmassa kovinkaan pitkään. Hostikka on oppinut pelaamaan kovan määrällisen mittaamisen ehdoilla. Siksi hän joutuu kieltäytymään monista tutkimushankkeista.

”Pelastustoimen kentältä voi tulla, ja on tullutkin ideoita. Joudun sanomaan, että totta, se on ongelma, mutta se ei ole sellainen aihe, jota minun kannattaa tutkia. En usko, että siitä saa yhtään kansainvälistä lehtiartikkelia.” Yliopiston näkökulmasta hanke on hyvä, jos siitä on kirjoitettu useita artikkeleja, vaikka artikkeleja ei koskaan lukisi kukaan. ”Sehän on hyvin epämotivoivaa ja turhauttavaa”, Hostikka myöntää.

Mitä tulee pelastustoimen ideoihin, Hostikan mielestä ne voisivat monesti olla kunnianhimoisempia. Lisäksi pelastustoimen laaja kenttä voisi toimia koordinoidummin, yhteistyöhakuisemmin. Lähtökohdat laadukkaaseen tutkimukseen ovat olemassa.

”Pelastustoimella pyörii miljoona erilaista kehittämishanketta, mutta ne eivät ole kauhean kunnianhimoisia. Ongelmia ja hyviä ideoita riittää, ja rahaakin varmaan olisi järjestettävissä.” Hostikka arvioi, että hankkeista voisi tehdä kunnianhimoisempia laajempi ja aktiivisempi yhteistyö esimerkiksi VTT:n ja yliopistojen kanssa sekä poikkitieteellisyys läheisten alojen kanssa.

Kehittämishankkeet keskittyvät yleensä toiminnan tai organisaation kehittämiseen, eivät niinkään esimerkiksi tekniseen kehitykseen. Hostikan mielestä hankkeiden pitäisi myös olla pidempikestoisempia. ”Mitään isoa ei synny vuodessa, kahdessakaan.”

Paloprofessuurista on kolmessa vuodessa ollut hyötyä pelastusalalle. Esimerkiksi kurssitarjontaa on kehitetty enemmän paloriskianalyysin ja toiminnallisen palomitoituksen suuntaan. Lisäksi opinnäytteiden ohjaus on turvatumpaa ja jatkuvampaa kuin aikaisemmin. Oppiala onkin saanut näkyvyyttä. Noin 15 rakennustekniikan opiskelijaa suorittaa vuosittain paloturvallisuustekniikan kursseja. Hostikan määräaikaisuus Aallossa päättyy tammikuussa 2019, mutta jatko on mahdollinen.

Ala tarvitsee akateemisia

Hostikka on palannut sinne, mistä hänen uransa aikoinaan lähti käyntiin. Opiskellessaan fysiikkaa Otaniemessä hän suoritti paloturvallisuuskurssin. Aihe kiinnosti, koska lukioaikoinaan Kymenlaaksossa hän oli ollut mukana Vehkalahden VPK:ssa.

”Totesin, että palotekniikkaan liittyy oma tieteenalansa. Se yhdisti vanhan harrastuksen ja omat opinnot. Siitä tuli ura.” Hostikalla on Aallossa kolme roolia. Ensinnäkin hän toimii tutkijana, ja ohjaa samalla neljän tohtorikoulutettavan tutkimusta. Toiseksi hän on oman alansa opettaja. Opettajan työ vie suurimman osan hänen ajastaan varsinkin kuuden viikon opetusperiodeilla. ”Opetan kahta kurssia, jotka ovat keskittyneet tulipaloihin. Lisäksi opetan muissa kursseissa yksittäisiä luentoja, jotka liittyvät palotai poistumisturvallisuuteen.”

Opettajan työhön kuuluvat myös kandidaatin- ja diplomitöiden ohjaaminen. Tähän mennessä paloturvallisuudesta on tehty toistakymmentä diplomityötä. Useimmat diplomityön tekijöistä opiskelevat pääaineenaan rakennustekniikkaa, jotkut konetekniikkaa, fysiikkaa ja matematiikkaa. ”On kyse siitä, millaisia valmiuksia ihmisillä on. Tutkimusala on nimenomaan tulipalon mallinnus ja simulointi, joten opiskelijoilta vaaditaan valmiuksia matematiikkaan, tietokonemallinnukseen ja sen kehittämiseen.”

Hostikan kolmas rooli liittyy opetushallintoon. Hän on rakennustekniikan maisteriohjelman johtaja. Paraikaa Hostikka opiskelijoineen tutkii, kuinka puupohjaisista materiaaleista saataisiin paloturvallisempia. Kyllästämisen sijaan he tutkivat, miten luonnon polymeereja voidaan muokata. ”Etsimme keinoja hiiltymisvaiheen halkeilun estämiseen. Halkeilu vaikuttaa siihen, millä vauhdilla puu palaa.”

Paloturvallisuustekniikkaa opiskelleista liian harva päätyy pelastustoimeen töihin. Hostikka arvioi, ettei pelastustoimi työpaikkana houkuttele korkeastikoulutettuja, tai sitten alalle ei ole saatu kunnollista opintopolkua. Hänen mielestään akateemisesti koulutettuja tarvitaan alalla ehdottomasti, varsinkin jos pelastustoimi pyrkii kehittämään ja mittaamaan itseään.

”Toiminnan pyörittäminen ei aina vaadi korkeaa koulutusta, mutta toiminnan kehittäminen, innovointi, luovuus vaatii. Alalla pitäisi olla korkeasti koulutettuja, joilla on syvempi osaamispohja.”

Pelastustieto 2·2017

Teksti: Kaisu Puranen / Kuva: Teemu Heikkilä