Asuntopalon paine voi yllättää
Huoneistopalon alkuvaiheessa palon aiheuttama ylipaine saattaa estää huoneiston sisäoven avaamisen.
Ohessa on uutta tutkittua tietoa siitä miten paine nousee ja aiheuttaa tuhoja ”vanhoissa” asunnoissa 1970 –luvun kerrostaloissa. Mittauksen ovat osa Aalto Ylipiston Professori Simo Hostikan tutkimushanketta. Tutkimukseen liittyvissä palokokeissa Kurikassa voitiin todeta , että palon alkuvaiheessa syntyy korkea paine joka vaikeuttaa sisäänpäin avautuvista ovista poistumista, ja suljetussa huoneistoissa (moottoripellit kiinni) voi paine rikkoa jopa ulkoseinän ikkunoiden lisäksi. Tulokset ovat täysin kiistattomat!
Toisin sanoen uusissa tiiviisti rakennetuissa esimerkiksi ns. korkeissa taloissa (hoivatiloissa, liikuntarajoitteisille rakennetuille) voi paine purkautua sisäänpäin rikkoen väliseiniä ja siten vaikeuttaa poistumista asunnoista ja muodostaa siten poistumistieongelman. Johtopäätöksenä voidaan todeta että asuinrakennuksissa jossa poistumistiet ovat rappukäytävien kautta on erikoisen tärkeää palopaineen ja –virran suuruuden huomioiminen (laskea) ilmanvaihtosuunnittelussa ja niiden vaikutuksen minimointi jotta turvallinen poistuminen tai evakuointi on mahdollista. Tähän paineenhallintaan edullisin ja yksinkertaisin tapa on käyttää niin sanottua ”käyvät puhaltimet – järjestelmää”!
|
WEBINAAREJA |
|---|
Basic estää savukaasujen leviämisen kustannustehokkaastiTORSTAINA 16.4.2026 KELLO 10:00 Puhallinkonvektorien äänitekniikkaTORSTAINA 23.4.2026 KELLO 10:00 Stravent-sääsuojan kustannustehokas mitoitusTIISTAINA 28.4.2026 KELLO 10:00 |
|
|
|
TARJOUSPYYNNÖT
tarjous@stravent.fi |
|---|
Ota yhteys, niin asiantuntijamme kertovat tarkemmin tuotteidemme tutkimustuloksista ja teknisistä ominaisuuksista!
Länsi-Suomen aluemyyntipäällikkö Vesa Pyhtilä siirtyy viettämään ansaittuja eläkepäiviä 1.4.2026 alkaen.
Kevään webinaarikausi on jälleen täällä. Olemme koonneet sarjan ajankohtaisia webinaareja, joissa pureudumme käytännönläheisesti mm. radiaattoreihin, ilmaverhoihin, puhallinkonvektoreihin, kosteudenhallintaan ja äänitekniikkaan. Webinaarit ovat vaivaton tapa pysyä ajan tasalla alan kehityksestä ja syventää omaa ammattiosaamista.
Marko Lindfors on nimitetty Stravent Oy:n Länsi-Suomen aluepäälliköksi 9.2.2026 alkaen nykyisen aluepäällikön jäädessä eläkkeelle. Marko toimi aiemmin Sales Managerina Oy Armatec Finland Ab:n palveluksessa.




