Suomi English version Estonia Swedish Swedish
10.10.2014

Tutkimus: Palomiesten työturvallisuus rakentajien käsissä


Pelastusala: Palomiesten työturvallisuuteen kiinnitettävä huomiota rakennusten suunnittelu- ja toteutusvaiheessa.

Rakentamisessa ja asumisessa tapahtuneet muutokset aiheuttavat palomiehille haasteita tulipalojen sammutustyössä, selviää Pelastusopiston tuoreesta tutkimuksesta. Suomalaisten palomiesten mukaan irtaimiston ja myrkyllisten savukaasujen määrän kasvu sekä palavien rakennusmateriaalien lisääntynyt käyttö vaikeuttavat työskentelyä rakennuspaloissa. Palomiesten työturvallisuutta voidaan parantaa ottamalla paloturvallisuuteen vaikuttavat seikat entistä paremmin huomioon rakennusten suunnittelu- ja toteutusvaiheessa.

Pelastusopiston kesäkuussa 2014 toteuttamaan tutkimukseen osallistui yhteensä 397 palomiestä.

Tutkimukseen osallistuneet palomiehet listasivat työtään vaikeuttaviksi tekijöiksi erityisesti savukaasujen määrän lisääntymisen rakennuksissa (62 %), irtaimiston määrän lisääntymisen asunnoissa (78 %) sekä palavien eristemateriaalien käytön (66 %). Suomen Palomiesliiton sekä Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön mukaan palomiesten työturvallisuutta voidaan huomattavasti parantaa jo rakennusten suunnittelu- ja toteutusvaiheessa kiinnittämällä huomiota rakennusten palo-osastointiin, oikeilla materiaalivalinnoilla sekä kerrostaloissa asuinhuoneistojen ovien sulkijalaitteilla.

Palamattomat rakennusmateriaalit ja riittävä palo-osastointi ratkaisevassa asemassa

”Rakentamisessa ja asumisessa on tapahtunut viime aikoina muutoksia, jotka aiheuttavat vaikeuksia palomiesten työhön. Palavien rakennusmateriaalien lisääntynyt käyttö on palomiehille todellinen riesa. Palavat materiaalit levittävät tulipaloa ja muodostavat vaarallisia myrkkykaasuja, jolloin palomiesten aika kuluu tiedusteluvastuuseen ja talon rakenteiden varmisteluun. Samalla pelastus- ja sammutustyö hidastuu. Lisäksi ihmisillä on kodeissaan entistä enemmän irtaimistoa - kuten kodinkoneita ja teknologiaa - joka synnyttää tulipalotilanteessa valtavan määrän myrkyllisiä savukaasuja ja nopeuttavat tulipalon leviämistä”, Suomen Palomiesliiton puheenjohtaja Kim Nikula kertoo.

Palomiehet: Palo-osastointia parannettava

Tutkimuksessa kysyttiin myös, miten palomiehet itse kehittäisivät rakentamisen paloturvallisuutta. Tärkeimpänä paloturvallisuutta parantavana tekijänä palomiehet näkivät palo-osastoinnin parantamisen. Palo-osastoinnin tarkoituksena on estää palon leviäminen tiloista ja asunnoista toiseen.

”Palo-osastoinnin puutteet ovat iso ongelma erityisesti kerrostaloissa. Suunnittelijoilla on tieto siitä, miten sähköjohdot ja vesiputket asennetaan niin, että osastointi toimii, mutta käytännössä hyvin usein on nähtävissä, että itse läpivientien asennustyötä ei ole tehty kunnolla. Tämä ongelma edesauttaa savukaasujen leviämistä ja vaikeuttaa selvästi palomiesten työtä”, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön turvallisuuspäällikkö Ilpo Leino toteaa.

Lisätietoa Pelastusopiston tutkimuksesta:

Pelastusopiston tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten palomiesten käsityksiä suomalaisten rakennusten paloturvallisuudesta. Kyselylomakkeella toteutettuun tutkimukseen osallistui yhteensä 397 palomiestä. Tutkimus toteutettiin kesäkuussa 2014.

menestyja